Tulin kertoo teille vähän mun Teneriffan matkasta. Tässä postauksessa kerron ekoista päivistä, ja joskus teen sitten muita postauksia jossa kuvia lopuista päivistä :)
Ekat päivä makoiltii ihan vaa auringossa äipän kaa ja otettii arskaa! Ruoka oli hyvää ja sitä saikin syödä oikein olan takaa. Iltasin siellä oli aina show ja käytiin kattelemassa sitä yleensä. Oltiin kyl jotenki erityisen väsyneitä kokoajan ja mentii aina yheksän kymmenen aikaan nukkumaan ja heräiltiin kaheksan yheksän aikoihin. Tällänen rytmi ois musta ihan älyttömän hyvä myös täällä suomessa, mut jotenkin mä en vaan pysty siihen. Näökuvat on siis sunnuntain ja maanantain ajalta otettu.
Olin tänää laskettelemassa koulun kanssa. Päätettiin mennä mun kaverin kanssa ekaa kertaa laudalla ja no, tulos on sen mukainen. Mulla on käsi paketissa. Kyllähän tää päivä näinkin menee, lepäilen ja kohta kattelen salkkareita.
tiistai 5. maaliskuuta 2013
tiistai 12. helmikuuta 2013
friends
Oivoi, mä täällä kipeenä makoilen ja yritän pitää ne vähäisimmätki ruuat sisälläni. Kipeenä olo ei tosiaan oo mun juttu! Oon liian menevä ihminen. Rakastan yhdessä oloo mun ystävien kanssa. Vaikka ei tehtäiskää mitää erikoista, nii nautin mun elämästä täysillä kun saan olla niiden kaa. Mä toivon, että kaikilla ois ees yks kaveri jonka kaa voi jakaa elämän iloja ja suruja. Mua on kaikista mun vaikeuksista huolimatta siunattu tosi monella ystävällä. Enkä mä tulis toimeen ilman niitä. Saan kiittää taivaan isää joka päivä niistä! Huomenna onkin jo keskiviikko ja enää puolet koulupäivistä jäljellä! Pian on taas viikonloppu, jaksamista koulun käyntiin ja töihin! :)
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
something good
Mulle on tapahtunu jotain aivan huikeeta. Mut on valittu rippikouluisoseks! Sain eilen kuulla tän ilouutisen ja se merkkas mulle enemmän ku luulinkaan. Oon siis uskovainen, ja ylpeä siitä. Must on upeeta et mä saan jakaa taivaan isin sanaa eteenpäin ja kertoo mun kokemuksia mun pikkasille. Ootan innolla jo kesää! Pääsen lappiin, jäämeren rannikkojen kautta norjaan ja saan uusia ystäviä. Ihan huippua! Tämmönen ihana yllätys teki mulle hyvää! Rentoo sunnuntaita teille :)
maanantai 14. tammikuuta 2013
i love food
Niiku otsikostaki jo huomaa tää postaus kertoo ruuasta!
Toisessa kuvassa on maailman parasta pastaa. Käytiin nimittäin Aadan kanssa tossa viime torstaina helsingissä syömässä ja shoppailemassa. Vein Aadan maailman parhaaseen ravintolaa, Vapianoon! Jos ette oo vielä käyny nii suosittelen lämpimästi. Sieltä sää pastaa pitsaa ja salaattia, pasta makaroonit tehdään paikan päällä ja ruoka valmistetaan siinä sun omien silmien alla. Must tää on aivan mahtavaa, että kaikki on nii tuoretta ja äärimmäisen hyvää.
Toisessa kuvassa ollaa Heinin kaa valmistamas smootieta, joihin oon kans ihan rakastunu! Mul on joku smootie villitys, kun teen niitä joka päivä melkeen. No mut eihän se haittaa koska terveellisiähän ne on. Sehän siin onkin kaikkein parasta, voit heittää kaikki marjat ja hedelmät sekasin survoo ne ja valmista! Äärimmäisen hyvää ja terveellistä. Kannattaa oikeesti kokeilla, kun noita hedelmiä ja vihanneksia pitäis kumminki syödä puol kiloo päivässä ;)
Ruokaista viikkoo kaikille! Syökää hyvin ja nauttikaa ruuasta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)